2 naista juoksee puistossa vesipullojen kanssa auringon paistaessa taustalla

Hyvästit mentolisavukkeille – ja tupakalle?

Mentolisavukkeita ei saa enää Suomessa myydä toukokuun 20. päivän jälkeen. Olisiko nyt hyvä aika jättää tupakat lopullisesti?

Kiistämättömät näytöt tupakoinnin haitallisuudesta1 ovat saaneet myös lainsäätäjät heräämään. Niin sanotut kevytsavukkeet vedettiin kaupoista vuoden 2002 syksyllä sen jälkeen kun viimeisetkin harhaluulot niiden vähäisemmästä haitallisuudesta oli ammuttu alas.2 Kevytsavukkeisiin siirtyminen sai jotkut tupakoijat polttamaan jopa aiempaa enemmän.3

Vuonna 2014 valmistunut EU-direktiivi tiesi vähittäisiä hyvästejä myös mentolisavukkeille. Siirtymäaika on Suomessa päättymässä tämän vuoden toukokuun 20. päivänä, jolloin päätös astuu lopullisesti voimaan.

EU katsoi direktiivissään, että makutupakat houkuttelevat erityisesti nuoria ja saattavat madaltaa kynnystä tupakoinnin aloittamiseen.4

Suomessa mentolisavukkeita on kulunut huomattavasti enemmän kuin EU-maissa keskimäärin.5 Niiden osuus kotimaisesta savukekaupasta oli direktiiviä vuonna 2014 säädettäessä noin 24 %.6

Uuden alun aika?

Miten käy mentolisavukkeita suosineiden? Siirrytäänkö siihen, mitä toukokuun jälkipuolelta lähtien tarjolla on?

Nyt jos koskaan käsillä on myös mahdollisuus uuteen alkuun. Kun tekee lujan päätöksen lopettamisesta, se on myös helpoin pitää.

Nicoretten nikotiinikorvaustuotteet ovat auttaneet suurta joukkoa tupakoijia lopettamispäätöksessä pysymisessä. Otavamedian viime vuoden lopulla toteuttamassa kyselyssä joka kolmas tupakoinnin onnistuneesti lopettanut mies ja joka neljäs nainen kertoi turvautuneensa nikotiinikorvaustuotteisiin vieroitusoireiden hillitsemiseksi.

Nicorette-tuoteperheessä on useita eri vaihtoehtoja lääkepurukumista depotlaastariin, suusumutteesta imeskelytablettiin, inhalaattorista kielenalustablettiin.

Monissa tuotteissa on eri maku- ja vahvuusvaihtoehtoja. Mentolinkin ystäville löytyy omansa.

Kaipaatko käsille tekemistä? Inhalaattori on hyvä vaihtoehto. Mielitkö saada nikotiiniannoksen nopeasti ja huomaamattomasti? Kielenalustabletti on silloin omiaan. Kokeilemalla löydät itsellesi parhaiten sopivan vaihtoehdon.

Haluatko tietää lisää Nicorette-tuotteista ja saada hyödyllisiä vinkkejä tupakoinnin lopettamiseen? Tervetuloa käymään Nicoretten kotisivuilla www.nicorette.fi.

  1. https://tobaccoatlas.org/topic/health-effects/
  2. https://www.cancer.gov/about-cancer/causes-prevention/risk/tobacco/light-cigarettes-fact-sheet
  3. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/18821055
  4. https://ec.europa.eu/health/sites/health/files/tobacco/docs/fs_menthol_cigarettes_en.pdf
  5. https://ec.europa.eu/health/sites/health/files/tobacco/docs/tobacco_matrix_report_eu_market_en.pdf
  6. https://blog.euromonitor.com/finlands-smokers-greeted-by-cheaper-cigarettes-but-impact-will-be-limited/
Kuva taivaasta

Näin lopetan. Pysyvästi

Nikotiinikorvaushoito voi ymmärrettävästi tuntua sekavalta.

Nicorette-lopettamissuunnitelmat opastavat, miten lopetat tupakoinnin pysyvästi käyttämällä nikotiinikorvaustuotteita.

Nainen juoksee meren rannalla

Tupakoinnin lopettamisen hyödyt

Oletko koskaan miettinyt, mitä elimistössäsi tapahtuu, kun lopetat tupakoinnin? Katso, millaisia hyötyjä tupakoinnin lopettaminen tuo tullessaan.

Mies ja nainen juoksevat yhdessä puistossa

10 vinkkiä tupakoinnin lopettamiseen

Tupakoinnin lopettaminen on yksi elämäsi suurimmista haasteista. Seuraavat vinkit auttavat sinua pysymään motivoituneena ja oikealla tiellä.