NICORETTE® Microtab on nopeavaikutteinen nikotiinivalmiste, joka sopii lopettajille, joiden tupakanhimo on vaihteleva tai iskee äkkiä, ja jotka eivät halua pureskella purukumia. NICORETTE® Microtab on ns. resoribletti, eli pieni tabletti, jonka annetaan liueta hitaasti kielen alla. Tablettia ei tule niellä. VINKKI: Tupakanhimo voi iskeä äkillisesti milloin vain, joten säästä jäljelle jääneet tabletit vieroitushoitojakson loputtua. Uusi Nicorette® Microtab Lemon – piiloon kielen alle. Huomaamaton apu tupakoinnin lopettamiseen Suosittu Nicorette® Microtab on saanut rinnalleen uuden raikkaan sitruunan makuisen version Nicorette® Microtab Lemonin. Noin puolessa tunnissa kielen alle liukeneva resoribletti auttaa tupakoinnin lopettamisen yhteydessä nikotiinin puutteen aiheuttamiin vieroitusoireisiin. Vaikuttavana aineena on nikotiini. Tuotemuoto soveltuu mainiosti esimerkiksi asiakaspalvelutehtäviin, missä purukumin pureskelu ei välttämättä ole sopivaa. Nicorette® Microtab Lemon on makeutettu aspartaamilla, joten se on hammasystävällinen kuten muutkin Nicorette® tuotteet. Pakkauskokoina ovat perinteisestä Microtabista tutuiksi tulleet 20 ja 90 kappaleen paketit. Käyttösuositus on 8 – 12 resoriblettiä vuorokaudessa tai tarpeen mukaan. Enimmäisannos on 30 kpl/vrk. Hoitojakson pituudeksi suositellaan 3 – 6 kk. Näin NICORETTE® Microtab toimii Nikotiinia vapautuu kielenalustabletin liuetessa suun limakalvojen kautta verenkiertoon. Nikotiinia vapautuu vähemmän ja hitaammin kuin tupakoinnin yhteydessä, mutta näin lievität vieroitusoireitasi samalla, kun vähennät vähitellen nikotiinintarvettasi. Pidä tabletit aina helposti saatavilla. Kun tunnet tupakanhimoa, aseta kielenalustabletti kielen alle ja anna sen liueta hitaasti. Koko tabletin liukenemiseen kuluu noin 20-30 minuuttia, mutta tunnet vaikutuksen jo 2-3 minuutin jälkeen. Annostus NICORETTE® Microtab Original on saatavana 20 ja 90 tabletin pakkauksina. Valmistaudu käyttämään Microtab-tabletteja vähintään kolme kuukautta. Kussakin tabletissa on 2 mg nikotiinia, mikä vastaa 2 mg:n NICORETTE® -purukumia. Suositeltu annostus on 8-12 tablettia päivässä tai yksi tabletti joka toinen tunti. Jos poltat yli 20 savuketta päivässä, voit tarvittaessa ottaa 2 Microtab-tablettia kerralla. Tabletteja ei tule kuitenkaan käyttää yli 30 kappaletta päivässä. Vähennä päiväannosta vähitellen ensimmäisen kolmen kuukauden jälkeen ja lopeta kun olet vähentänyt annosta 1-2 tablettiin päivässä. Voit säästää jopa 180 euroa, jos käytät NICORETTE® Microtab -tabletteja tupakoinnin sijaan! Ero on niin suuri, jos poltat askin päivässä kolmen kuukauden ajan ja vertaat sitä Microtabin suositeltuun käyttöön samalta aikajaksolta. |