Lukuun ottamatta itse nikotiinia, nikotiinivalmiste ei sisällä elimistölle haitallisia aineita. NICORETTE® auttaa sinua pääsemään eroon kemiallisesta riippuvuudesta rajoitetun ajanjakson puitteissa, keskimäärin 3-6 kuukaudessa. Kun selviydyt kolmesta ensimmäisestä kuukaudesta, kolme seuraavaa kuukautta ovat huomattavasti helpompia. Puolen vuoden kuluttua sinulla on hyvät mahdollisuudet olla tupakoimatta koko loppuelämäsi ajan!
Jokainen tupakoija on erilainen. Tämän vuoksi henkilölle, joka polttaa 30 savuketta päivässä suositellaan suurempaa annosta nikotiinivalmistetta kuin 10 savuketta päivässä polttavalle henkilölle. Moni henkilö, joka on epäonnistunut tupakoinnin lopettamisessa, on käyttänyt aivan liian alhaista määrää nikotiinikorvaushoito-valmistetta. Toiset saattavat haluta olla "reippaita" ja ottaa pienemmän annoksen valmistetta kuin mitä tarvitaan, tai sitten he eivät halua tunnustaa itselleen, kuinka paljon he oikeastaan polttavat. Tämä on aivan inhimillistä. Jotta hoidolla saavutettaisiin paras teho, on tärkeää käyttää annosta, joka vastaa parhaiten omaa tupakointiasi.
Ruotsissa tupakointi on vähentynyt suurelta osin siksi, että monet nuuskaavat tupakoinnin sijasta - tai sitten he tekevät molempia yhtä aikaa. Jotkut ehkä nuuskaavat arkisin ja tupakoivat juhlissa. Runsaat puolet nykyisistä nuuskaajista on entisiä tupakoitsijoita. Tupakkayritykset menevät jopa niin pitkälle, että suosittelevat nuuskaa vaihtoehdoksi henkilöille, jotka haluavat lopettaa tupakoinnin. Nuuska ei ole kuitenkaan nikotiinikorvaushoitovalmiste. Tietenkin nuuska on sekä keuhkoille että ympäristölle parempi vaihtoehto kuin savukkeet, mutta jokainen nuuska-annos sisältää yhtä paljon nikotiinia kuin kaksi vahvaa savuketta. Nuuskasta johtuva korkea ja jatkuva nikotiinin saanti ei totuta elimistöä pääsemään eroon nikotiinista. Nuuska voi jopa tehdä nikotiiniriippuvuudesta entistä pahemman.
Lue tästä lisätietoja nuuskasta.
60-luvun loppupuolella tutkimuspäällikkö Ove Fernö sai kyselyn Ruotsin laivastolta. Laivaston sukellusveneissä oli tupakointi ankarasti kielletty. Tupakoijien hermot olivat toisinaan koetuksella. Olisiko tehtävissä jotakin tupakanhimoisten matruusien pahantuulisuudelle? Tutkimus aloitettiin ja pian esiteltiinkin vallankumouksellinen uusi lääkevalmiste - nikotiinipurukumi. NICORETTE® tuli markkinoille vuonna 1978 maailman ensimmäisenä nikotiinikorvaushoitovalmisteena. Tämän jälkeen se on saanut seuraa laastareista, tableteista sekä inhalaattorista.