Presidentin 20.8.2010 allekirjoittama lakiuudistus julistaa Suomen pyrkivän kohti täydellistä savuttomuutta ensimmäisenä maana maailmassa. Uudistetun tupakkalain avulla pyritään puuttumaan etenkin nuorille näkyvään tupakkatuotteiden markkinointiin ja vaikeuttamaan niiden saatavuutta. Tulevaisuudessa tupakkatuotteita tai niiden tavaramerkkejä ei saa pitää myyntipaikoissa näkyvillä. Tavoite ja toimenpiteet tulevat kasvattamaan irti tupakasta tuotteiden myyntiä entuudestaan pitkälle tulevaisuuteen.
Lakiuudistus tulee osin voimaan jo 1. lokakuuta nikotiinikorvaushoitotuotteiden HoReCa myynnin vapauttamisella. Tupakkatuotteiden esilläpitoa koskeva kielto ja hotellihuoneiden tupakointirajoitukset tulevat voimaan vuoden 2012 alusta. Tupakka-automaatittikielto astuu voimaan vuoden 2015 alussa
Nikotiinikorvaushoitotuotteet saavat olla näkyvillä ja niiden markkinointi myyntipisteessä on sallittua. Tuotteet ovat lääkkeitä, joten niiden käytöstä myyntipisteessä saa neuvoa vain farmakologisen koulutuksen saanut henkilö, käytännössä ainoastaan apteekin henkilökunta. Tuote-esitteitä sen sijaan saa jakaa kaikissa myyntipisteissä.
Irti tupakasta tuotteiden myynnin aloittaminen vaatii myyntiluvan ja sen saannin edellytyksenä on, että myyntipisteessä myydään myös tupakkatuotteita.

Voit tulostaa sen tästä linkistä.
- Luvan myöntäjä vaihtelee kunnittain, tarkista asia toimipaikan sijaintikunnan kunnantoimistosta
- Lupa maksaa 60 – 100 € riippuen kunnasta, osa kunnista perii lisäksi vuotuisen maksun
- Jokaiselle toimipisteelle on haettava oma lupa.
Fax 020 445 5300
huom. nouto- tai pikatukuista, tuotteita ei voi tilata.
Velox asiakaspalvelu
Puh. 010 217 688
Fax 010 217 6881
Sähköposti: info@velox.fi
Avoinna arkisin klo 8–17
Valora Trade Finland
Malmin kauppatie 18, 00700 Helsinki
Johan Tuominen, puh. 044 344 5695
Johnson & Johnson Consumer Nordic 2010
Vaisalantie 2, 02130 Espoo
Puh. 0207 531 450